20.01.2008 – 18.04.2008
Millainen on sinun kirkas pimeytesi?
Tätä paradoksia voi näyttelyn nimen ja nimikkotyön innoittamana pohtia tamperelaisen taidemaalari Annukka Laineen näyttelyssä, joka on varta vasten tehty Suomen ortodoksiseen kirkkomuseoon Kuopioon. Voimakkaan värikylläisissä, koloristissa, pointillistisissa ja mosaiikkimaisissa töissä on Raamattu pienoiskoossa.
Kaikki alkaa Kohtalokkaasta valinnasta, luomiskertomuksen syntiinlankeemuksesta, jonka Laine on voimakkaan vihreän sävyin ikuistanut kolmiosaiseen teokseen: triptyykkiin Aatamista, Eevasta ja hedelmäpuusta. Kohtalokkaan valinnan seurauksena ihmiskunta menetti Laineen maalauksessa kukkivan Luvatun maan ja joutui karkotetuksi Oman tiensä kulkijaksi. Laineen tummasävyisessä työssä tähtitaivaan alla omaa tietään kulkee tummanpuhuva susi, kaukana kotipihastaan. Työ haastaa katsojansa miettimään, onko juuri tämän päivän ihminen tuo koditon, juureton olento vailla kiintopisteitä.

Annukka Laine on hyvin kuvallisella, puhuttelevalla ja lapsiinkin vetoavalla tavalla saanut Raamatun kohtaukset elämään. Maalaukset ovat monitulkintaisia ja houkuttelevat katsojan vuoropuheluun. Laine on useissa töissään käyttänyt tekniikkaa, jossa maalaamalla on jäljitelty mosaiikkitöitä. Taiteilijan tekniikkaa ja hänen kuviensa sisältöä pohditaan lasten kanssa 21.1. alkavissa Pakkaspäivien työpajoissa, jotka varattiin loppuun jo ennen vuodenvaihdetta. Kirkkomuseon mosaiikkityöpajoihin on ilmoittautunut yli 300 lasta.
Taidemaalari Annukka Lainetta ovat puhutelleet yhtenäiskirkollisen ajan varhaiskristilliset kuvat. Kristinuskolla ja sen kuvastolla on yhteiset juuret, jotka näyttäytyvät nyt Kirkkomuseossa yhden näyttelyn eri aspekteissa. Toisaalta kuvat kertovat myös niin lännen kuin idän kirkoissa syntyneistä kuvaamisen traditioista.
Kirkas pimeys – pääsiäisen valoa kohti -näyttely on avoinna 20.1. – 18.4.2007.
Museo avoinna ti-pe klo 12-15, la-su klo 12-16. Pääsiäisenä 22.-23.3.2008 klo 12-16.
Tervetuloa!
Neitsyt Maria- aiheinen luentosarja:
28.2. Dosentti Merja Merras: Neitsyt Maria-kirkon kuva
6.3. Taiteilija Annukka Laine: Neitsyt Marian kriisiraskaus
13.3. TM, tietokirjalilija Marjatta Jaanu Schröder: Neitsyt Maria katolisessa kirkossa
Luennot torstaisin klo 18.00 Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa. Karjalankatu 1. Luennoille on vapaa pääsy.Tervetuloa!
Järjestäjät: Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymä, Suomen ortodoksinen kirkkomuseo.
Kuvaseminaari: Kuva ja sana kirkon julistuksessa
17.3. maanantaina:
klo 12.00 Tutustuminen Annukka Laineen näyttelyyn Kirkas pimeys-pääsiäisen valoa kohti
klo 14.00 Kuopion muotoiluakatemia Piispankatu 8, auditorio
Taiteilija Annukka Laine: Kirkas pimeys-pääsiäisen valoa kohti. Raamatun sanasta kuvaksi
Professori Jouko Martikainen: Kuva ja sana kirkon julistuksessa.
Järjestäjät: Kuopion ev. lut. seurakuntayhtymä, Suomen ortodoksinen kirkkomuseo ja Kuopion muotoiluakatemia
Lisätietoja ma.museonjohtaja Päivi Sturm ja rekisterinjohtaja Oiva Voutilainen p. 017-158 240

