NÄYTTELYKALENTERI

 

 

 

18.02.2005 – 30.04.2005

 

Kuopion ikonimaalarit juhlivat toimintansa 40-vuotisjuhlaa järjestämällä näyttelyn ”Nöyryyttä, tietoa ja valkosipuliakin” Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa.

 

Kuopion ortodoksisen seurakunnan yhteydessä toimiva ikonikerho on maamme toiseksi vanhin. Se perustettiin vuonna 1965 pian Helsingin ikonikerhon perustamisen jälkeen. Ikonikerhojen perustamisella haluttiin elvyttää henkiin ikonimaalauksen perinnettä, olihan ikonimaalaus sodanjälkeisessä Suomessa kuvataiteilijoiden varassa, joilla ei aina ollut syvällistä tietoa ikonimaalauksesta. Arkkipiispa Paavalin myötävaikutuksella Kuopioon saatiin japanilainen ikonitaiteilija Petros Sasaki, jolla oli myös teologisia opintoja. Sasaki loi Kuopioon oman koulukuntansa, jota edustaa myös kerhon nykyinen opettaja ikonitaiteilija Tuulikki Likitalo.

 

Tällä hetkellä Kuopion ikonikerhossa on 32 jäsentä. Viimeksi ikonimaalarit esiintyivät Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa kymmenen vuotta sitten kerhon 30-vuotisnäyttelyssä. Välivuosina kerho on järjestänyt pienimuotoisia näyttelyjä. Kerho on avustanut Konevitsan saarella sijaitsevaa luostaria maalaamalla sen kirkkoon kaksitoista juhlaikonia. Kerhon toimintaan on sisältynyt myös useita opintomatkoja ja se on järjestänyt kursseja. Tuulikki Likitalon johdolla perustettu mosaiikki-ikonikerho on maan ensimmäinen. Kerhon vierailevana opettajana on toiminut moskovalainen Juri Jarin.

 

 

Näyttelyssä on esillä 90 ikonia 24 tekijältä. Näyttelyn aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua ikonimaalaukseen ja ikonimaalareihin, jotka antavat kirkkomuseossa työnäytöksiä lauantaisin 26.2., 19.3., 2.4. ja 16.4. klo 13-15.

 

Näyttelyyn liittyvät yleisöluennot pidetään Kuopion ortodoksisella seurakuntatalolla, Snellmaninkatu 8, torstaisin klo 18.00:

 

3.3. Jurij Jarin: Mosaiikkien historiasta ja erikoispiirteistä
17.3. KS Joensuun piispa Arseni: Parantavat ikonit
7.4. Nunna Kristoduli: Naispyhät rukouksen esikuvina
21.4. TM Aino Nenola: Kun sanasta tulee kuva - kirkon opetus ikoneista

 

Näyttely esillä Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa 18.2. – 30.4.2005

 

Lisätietoja näyttelystä:
Tuulikki Likitalo
puh. 050-3717217